luonto | historia | elinkeinot | liikkuminen | kestävä kehitys | kulttuurimaisema | kieli ja kirjallisuus | koululaisten lehti

 

SAARISTON KOULUT

 

KURI JA JÄRJESTYS

Sinikka Syväluoma

Kansakoululle oli asetettu hyvin isänmaalliset, uskonnolliset ja eettiset tavoitteet sekä opetuksen laadun että opettajien ja oppilaiden käyttäytymisen suhteen. Käytännössä ei näihin tavoitteisiin läheskään aina päästy eikä päästä vaan arkipäivän elämä on raadollisempaa.

Mannerpiirissä oli heti koulun alkuvuonna murheita aikuisten vastuuttomasta käyttäytymisestä. Autusten kestikievarista oli nimittäin v.1895 myyty olutta kahdelle kansakoulua käyvälle pojalle. "Vaikka täytyy mainita tämmöistä seikkaa surkean valitettavaksi, ei katsonut kuitenkaan johtokunta velvollisuudekseen haastattaa oluenmyyjää edesvastuuseen, vaan päätti ilmoittaa asian nimismiehelle ja jättää hänen vastuullensa mitä asialle tehdä."

Askaisten koulujen johtokuntien poytäkirjojen muistiinpanoista ilmenee, että kurinpito koululla oli välillä hyvinkin ristiriisia tilanteita aiheuttava asia vanhempien ja koulun välillä. Sekä Livonsaarella autonomian aikana että Mannerpiirissä itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä juuri kurinpitotoimenpiteet tulehtivat pahasti opetusilmapiiriä. Oppilasta saatettiin seisottaa tunnilla tyhjä ämpäri kumottuna päähän ja lyödä karttakepillä sääriin jos katsottiin hänen laiminlyöneen vedenkantokiintiötään. Tai Samppavuorelle suunniteltu huviretki ei enää paljon huvittanut, kun Osuuskaupan kautta piipahtanutta oppilasta lyötiin sateenvarjolla päähän. Kansakoulun tarkastajan puoleen käännyttiin usein näissä asioissa kun johtokunnasta tuntui, että omat resurssit enää riittäneet ongelmien ratkaisuun. Koska koulunkäynti vielä autonomian aikana oli maaseudulla vaapaaehtoista,saattoivat vanhemmat keskeyttää koulunkäynnin mikäli katsoivat lapsensa kohtelun liian epäoikeudenmukaiseksi ja tylyksi. Juuri käyty Kansalaissota jätti myös syvät haavat yhteisön jäseniin. Ja sodan vaikutukset eivät voineet olla vaikuttamatta myös koulun elämään, joka mitä suuremmassa määrin on inhimillistä kanssakäymistä että myös valittavankin usein ideologisten aatteiden temmellyskenttä.

Oppilaiden kurittomuus ja kolttoset

Siellä missä on ollut kovaa kuria ja järjestystä on luonnonlakien mukaan myös ollut oppilaiden kurittomuutta. Laiskanläksyn lukijat ja jälki-istunnoissa olijat karkailivat. Koulun ulkorakennusten seinistä saatettiin repiä lautoja ja rappusia hajoittaa. "Kuulusteluissa ilmeni ensin hirveää muistamattomautta tapahtumista kunnes vähitellen syytetyt muistivat olleensa mukana samassa pahanteossa kuin toisetkin." Mannerpiirin koulussa oli vuosisadan alussa opettaja Eeva Raimorannalle valitettu sitä, että "oppilaat ovat koulumatkalla viheltäneet ja että sellainen toiminta pitää kieltää!"

Tätä historiikkia varten on haastateltu iäkkäämpiä askaislaisia, jotka ovat käyneet kansakoulua 20-luvulla. Toiset muistavat, että työrauha ja järjestys säilyi koulussa. Toiset taas muistavat, että esimerkiksi välituntikiusaaminen oli todella väkivaltaista hakkaamista. Tai että suurissa yhden opettajan ja n. viidenkymmenen oppilaan luokassa aina löytyi joku isokasvuinen poikaoppilas, joka terrorisoi opetusta tunnilla.

Koulutoverin vahingoittaminen kivisotasilla aiheutti ilman muuta käytöanumeron alentamisen kymmenestä tyydyttävään 7:ään "oppilaan itsensä vuoksi ja toisille varoitukseksi." Käytösnumeron alentaminen oli suuri häpeä ja sen sai useimmiten lunttaamisesta tai varastamisesta. Sovittelua käytettiin myös joskus hyödyksi ongelmia ratkottaessa. Esimerkiksi opettajan puutarhasta luumuja luvattomasti ottaneet oppilaat määrättiin tekemään puutarhatöitä koulun pihassa arestin sijaan.

Vanhoja luokkakuvia tarkastellessa saa useimmiten sen kuvan, että koulunkäynti olisi ollut hyvinkin ilotonta koska lapset ovat aina hyvin totisia koulukuvissaan. Yhtenä syynä totisuuteen saattaa piillä siinä, että kuvia otettaessa valotusajat olivat niin pitkiä, että oli viisainta säilyttää jäykkä perusilme kuvauksen onnistumisen takaamiseksi. Mutta kyllä koululaiset muuten löysivät ilonhetkiä opetuksen lomassa aina kun siihen vain tuli tilaisuus. Itsenäisyyden ajan alussa Livonsaaressa koulua käynyt oppilas Helmi Mattala muistelee, miten he kerrankin välitunnilla alkoivat tanssia luokassa soittotaitoisen oppilaan säestyksellä. Opettaja ei moista luovuudenilmaisua ymmärtänyt vaan ajoi iloiset oppilaat ulos kylmään talvipakkaseen. Myötätuntoa itselleen ulosajetut hakivat sijoittumalla mielenosoituksellisesti opettajattaren ikkunan alle värisemään kylmyydessä.

Lähde: Sinikka Syväluoma, Askaisten koululaitoksen historiikki. Moniste 1996