Vakkasuomalaisia purjealuksia ja laivanvarustajia   http://www.wakkanet.fi/~karij    


 

Taavi Kilpi kirjoittaa parkki Kaitaisen ensimmäisestä matkasta:

...Uudestakaupungista matka jatkui Turkuun, missä laivaa Crichtonin telakalla odottivat eräät viimeistelytyöt. Turusta parkki purjehti ensimmäiseen lastaussatamaansa Viipuriin heinäkuun 17 päivänä vuonna 1866.

Tilinpäätös osoitti parkki Kaitaisen tulleen maksamaan 14 271 ruplaa 64 kopeekkaa. Tämän tilinpitäjä on muuttanut Suomen markoiksi. Näin aluksen hinta Suomen markoissa oli 57 086 markkaa 56 penniä.

Kun parkki Kaitainen purjehti Turusta Viipuriin ensimmäisen lastinsa hakuun, vastasi sen päällikkyydestä priki Lokalan entinen päällikkö, kapteeni David Ericsson. Jo rakentamishankkeessa oli hän kärkimiehiä, mutta luottamus huipentui, kun neljän pitäjän retarit uskoivat hänelle, talvella vasta 23 vuotta täyttäneelle nuorukaiselle, kolmimastoparkkinsa päällikkyyden. Kokematon purjehtija hän ei nuoruudestaan huolimatta ollut, sillä lähdettyään 15-vuotiaana merille priki Lokalan kokkina hän jo 16-vuotiaana purjehti tämän aluksen konstina, 17-vuotiaana perämiehenä ja 21 -vuotiaana saman aluksen kapteenina. Kapteeni David Ericsson oli Kaitaisen valmistumisen aikoihin ainoa kustavilainen, jolla oli purjehtimiseen myös merikoulun antama pätevyys.

Kapteeni Ericsson tajusi luottamuksen suuruuden, ja matkalle lähtö parkin päällikkönä olikin hänelle eräs elämänsä huipputapauksista, kohokohta, jonka muistelemisessa ajatus vanhoilla päivilläkin mielellään viivähti. Vähemmän mieluisaa muisteltavaa olivat sen sijaan tapahtumat, jotka nopeasti seurasivat näitä nuoren kapteenin huikaisevia onnen hetkiä.

Purjehdittuaan ensimmäisine lasteineen Viipurista määränpäänä Hollannin Amsterdam parkki Kaitainen jo ensimmäisenä matkayönä törmäsi sumuisella Suomenlahdella hollantilaiseen laivaan, joka kylki ruhjoutuneena hetkessä upposi sokerilasteineen. Ainoaksi lohdutukseksi jäi, että hollantilaiset saatiin noukituksi merestä Kaitaisen kannelle ja että oma alus pääsi vähin vaurioin jatkamaan matkaansa. Volter Kilpi on isänsä kertomusten innoittamana kuvannut tätä tositapahtumaa Kirkolle-romaanissaan (s. 171 - 177) mm. seuraavasti: "Ihminen on korskiakin joskus ja mieli kerskuu: - mutta parempi hänen on, jos paisunutta niskaa silloin taivutetaan. Minäkin, kuinka olin ylpeä silloin, kun Kaitainen muinen oli valmistunut, ja minä kolmekolmatta vuotiaana Viipurin sataman suilla jätin jälkiini kotomaan rannat päällikkönä kolmimastolaivassa uutuudessaan uhkeassa ja pitäjän kunniassa, minulle uskotussa ijästäni huolimatta, ja minun toimini kuntoon valvotussa, kuinka sousi verissäni nostava tieto kuinka puhuin itselleni kopeita sydämessäni, kun kanteni silloilta katselin aavoille ja maailma oli olevinaan minulle niin kuin meren lakea rannattomillaan alukseni keulan leikata menonsa. Hyvin on tapahtunut! huimasi otsaani, laivan olen rakentanut, minä olen päällikkö, omaiseni luottavat ja vieraatkin uskovat, ikää on edessä elämänkausi, ja ansioita maailmalla niinpaljo kuin kokoomaan kerkiääja sataman suita on rantojen kainaloissa! Mikä olin mies minä, uljas eilen, seuraavana päivänä, kun sumun seasta noukin pelastuvia partaille, minkä meri saalistansa luovutti, ja törmätty hollantilainen murtuneen keulapiikkimme edessä vajosi veden hautoihin silmäni nähden sokerilasteineen. Rääveliin laskin pelastetut hollantilaiset ja satamassa korjasin omat vahingot, mutta auttoiko se, että meriselitys todisti vian olleen vieraassa: tunto oli katki kuin katkennut keulapuu, ylpeys tosin lääkitty sydämestä kuin tauti, mutta uskalluksen kärkikin ajaksi lysmällänsä, ja mielessä vamma kuin ruhjon jälki uuden alukseni äsken uljaissa keulakyljissä. Miehen ja mielen rakensi kuitenkin lannistuneiltaan lujille taaskin viriävien vastusten uusi koetus ja ventovieraan miehuullinen luottamus, kun minä kuin sudenkitaan saavuin lasteineni Amsterdamiin ja vastassa oli kuin keihään teränä suoraan rintaan haaste ja laivan arvomme kolminkertainen korvausvaatimus..."

Tapahtumaan liittyvä aineisto on niukanlainen, mutta erään tilikirjan sivuilta löytyy sentään jotakin asiaa valaisevaa. Joulun alla vuonna 1866 Kaitainen saapui Viipurista saamine lasteineen Amsterdamiin. Aluksen omat vauriot olivat yhteentörmäyksessä nähtävästi vähäiset, päätellen siitä tilikirjan merkinnästä, joka kertoo Amsterdamissa maksetun "haveri rägning för Vinke & C:lle 92 guldenia" (291 mk). Eräs toinenkin tilikirjan merkintä liittyy yhteentörmäystapauksen jälkiselvittelyihin. Merkintä oli tehty Amsterdamissa 2. III 1867 ja kuului: "Komissiolle takauksi 2000 guldeni" (4161 mk). Tämä merkintä kaipaa lisäselvitystä. Parkki Kaitainen joutui makaamaan sydäntalvena pidätettynä Amsterdamissa. Pidätys kävi kapteenin hermoille, ja hän teki päätöksen lähteä laivoineen omin luvin merelle. Hollantilaiset olivat kuitenkin valppaina ja dramaattinen karkuyritys tyrehtyi alkuunsa sillä seurauksella, että kapteeni Ericsson lyötiin käsirautoihin. Tämä sai muuten rauhalliseksi tunnetun miehen veren kuohahtamaan. Kapteeni, joka oli tunnetusti väkevä mies, iski kimpaannuksissaan käsirautansa palasiksi sopivalla hollilla olleeseen tukevaan tuolin karmiin, pidättäjien voimatta muuta kuin todeta tapahtuman. Tästä tilanne kuitenkin vain paheni, ja riehaantunut kustavilaiskapteeni sai hetken päästä todeta olevansa kalterisellissä. Ylivoimalle ei hänkään voinut mitään.

Kapteenin riehuminen koitui kuitenkin lopulta onneksi, sillä tapahtumien jälkeen kutsuttiin Amsterdamissa oleva Venäjän konsuli sotkua selvittämään. Konsuli sattui olemaan suomalainen mies, joka ymmärsi nuoren miehen hermoilun syyt. Nuhdeltuaan maanmiestään liiasta aktiivisuudesta, hän ymmärtäväisesti lupasi järjestää asian. Kun pelkkä rahallinen takuu ei riittänyt vapauttamaan Kaitaista karanteenista, meni konsuli arvelematta henkilökohtaiseen takuuseen ja hänen nimikirjoitustaan sekä Ericssonin maksamaa takuusummaa vastaan parkki Kaitainen sai vapautensa takaisin.

Amsterdamin "pannatuomion" päättymiseen loppui pahin vaihe haveriasiassa mutta, lopullisesti tilanne laukesi paljon myöhemmin, kun parkki Kaitainen oikeuden päätöksellä julistettiin syyttömäksi ja vapautettiin kaikista korvausvaatimuksista.

Amsterdamista Kaitainen purjehti maaliskuun alussa Englannin Sunderlandiin, mistä toi kolilastin Kööpenhaminaan.

 

 Lähde:

  • Parkki Kaitasen rakennusvaiheita; Vanhojen tilikirjojen kertomaa
  • Kirjasta Pukspröötti kohti Juutinraumaa

        29.10.2003