Rakentamista johti laivanrakennusmestari Emanuel Eklund. Aluksen piirsi J.A. Malén aluksi moottorialukseksi.
Kapteenina mm. Karl W. Sillsten joka siirtyi tosin 1920 siirtyi yhdeksi reissuksi
parkkilaiva Eläköönin kapteeniksi ja tilalla
oli J. A. Luotonen.
Kuljetti pääasiassa puutavaraa Janhuan sahalta Eurooppaan.
1929 päällikkönä Siivo Peltonen, jonka kokemuksista on kirjoitettu Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen vuosikirjassa
2001-2002
1931 päällikkönä Frans Hyrsky.
1933 myytiin Ahvenanmaalle Gustaf
Eriksonille ja varustettiin apumoottorilla.
1939 myytiin takaisiin Uuteenkaupunkiin.
Osakkaina uusikaupunkilaiset merikapteenit Arthur Eriksson ja Väinö Niemi, kolmantena osakkaana
Kustaa Kudila Kalannista.
Wellamo ehti tehdä muutaman Itämeren matkan kunnes haaksirikkoutui II maailmansodan
aikana väistäessään saksalaisten miinakenttiä ja juuttui Hollannin rannikon
hiekkasärkille.
Walfrid Telén kuvaan kirjassaan "Varvi-äijä muistelmi" Wellamon
rakentamista U:gin murteella
Kirjoituksia U:gin Sanomissa:
28.08.1919 Taas uusi laiva wesille Uudessakaupungissa