Rautaparkki Winnipeg

|
- 1875 Newcastlessa Englannissa rakennettu rautaparkki,
- Alunperin oli fregatin riki ja nimenä Wairoa
- Aluksen vetoisuudet olivat 1015 nrt ja 1057 brt.
- Mitat olivat 204,1 x 34,2 x 20 jalkaa. (62,5 m siis suht. pieni valtameripurjehtijaksi))
- Tunnus: VBPR
- 1897 alus myytiin Kristianiaan Norjaan ja tällöin se sai myös nimekseen Winnipeg ja
riki muutettiin parkkityyppiseksi.
- 1903 Aluksen osti mm.
- Päälliköksi kapteeni Emil
S. Erholm
- 1907 joulukuun 1 laiva katosi miehistöineen ollessaan matkalla Pensacolasta Buenos Airesiin.
- Winnipegin matkoista ja katoamisesta ei ole säilynyt kirjallista tietoa, vaan seuraavat
tiedot perustuvat päällikön pojan, jo edesmenneen turkulaisen apteekkineuvos Arvo
Erholmin mielenkiintoiseen kertomukseen isänsä, Winnipegin ja miehistön kohtalosta.
Arvo Erholmin tiedot puolestaan perustuvat hänen leskeksi jääneen äitinsä ko.
ajankohtana eri tahoilta saamiin kirjeihin. Näin hän kertoo:
- Winnipeg lähti Pensacolasta melko samanaikaisesti toisen uusikaupunkilaisen, samalle
varustajalle kuuluneen Eläköön -nimisen parkkilaivan kanssa. Aluksilla oli näköyhteys,
mutta eräänä aamuna oli Winnipeg hävinnyt näkyvistä. Perille tultaessa yhteiseen
määräsatamaan Buenos Airesiin, siellä ei laivasta tiedetty mitään.
- Myöhemmin kävi ilmi että, eräissä satamissa oli jonkun ranskalaisen aluksen
miehistö kaupannut laivaansa joka lienee ollut uudelleen rikattu Winnipeg. Miehistössä
oli vain 4 suomalaista ja oletetaan että vierasmaalainen miehistö olisi liittoutunut
päällystöä vastaan ja "likvidoineet" sen ja ottaneet laivan haltuunsa.
Mitään todisteita tästä ei ole, mutta tosiasiat tukevat olettamusta, sillä myrskyjä
alueella ei ollut ja puutavara lastista olisi jotain hylkytavaraa tavattu, mikäli alus
olisi uponnut.
- Aluksesta Internetissä:
- Lähteet:
- Jussila Niilo: Uudenkaupungin laivat Uusikaupunki 1987.
Uudenkaupungin Kirjapaino Oy. ISBN 951-99912-9-8
- Haapio Markku, Holmroos Altti: Suomen valtameripurjehtijat.
Satakunnan Kirjateollisuus Oy Pori 1981. ISBN 951-99313-3-3
- Zachariassen-yhtiöt 100 vuoden aikana. Uudenkaupungin
Kirjapaino Oy 1970
- Hella Tenho: Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä
Newprint Oy 2001 ISBN 951-26645-4-8
- Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen vuosikirja
2002-2003; Newprint Uusikaupunki
05.01.2005
|
|