Artikkelissa on eri-ikäisiä tekstiaineistoja vertaamalla selvitetty suomalaisessa sanomalehtiteksteissä 50 vuoden aikana tapahtunutta lauserakenteen muuttumista V3-lauseiden esiintymistaajuuden osalta.  Aineistoina ovat 2617 lauseesta muodostuvat tekstit vuosilta 1954 ja 2004.  V3-lauseiksi on laskettu lauseet, joissa on finiittiverbi aikaisintaan kolmantena lausekkeena.  Tekstit ovat Helsingin Sanomista.

   Havaittu muutos on, että kun vanhemmassa lauseistossa oli V3-lauseita noin 15 %, uudemmassa niitä oli runsaasti yli 20 %, tekstilajista riippuen 23–29 %.  Luvut osoittavat V3-lauseiden lisääntyneen nimenomaan V2-lauseiden kustannuksella.  Se merkitsee lehtiteksteissä lauseen finiittiverbin, myös kieltoverbin, selvää siirtymistä kohti lauseen loppua eli vastaavasti lauseen alkukentän keskimääräistä pitenemistä.  Median suomen kieli on tavallaan siirtynyt kohti ns. V3-kieliä, jollaisiin katsotaan kuuluvan englannin.

   Numeeristen tulosten syiden selvittäminen edellyttäisi lisätutkimuksia.   Artikkelissa mainitaan kolme mahdollista tekijää, joilla olisi V3-lauseita lisäävä vaikutus.  Niitä ovat englannin vaikutus suomen syntaksiin sekä kielenhuollollinen ohjanta, jolla on pyritty rajoittamaan ns. inversion sisältävien lauseiden käyttöä suomessa (vrt. 1, 2).

   Se, että lauseessa on ennen finiittiverbiä kaksikin lauseketta, tekee lauseen hahmottamisen joskus hankalaksi:  pitkä verbinetinen lausekekompleksi voi olla sinänsä vaikea hahmottaa, ja on mahdollista myös lausekkeiden erheellinen tajuaminen yhdeksi ainoaksi (ns. desmofilia).  Uudemmissa kohdeteksteissä on havaittavissa lisäksi lauseen teemapaikan jäsenen olevan varsin usein spesiekseltään indefiniitti, mikä sotii suomen tavallista spesieksenilmaisukeinoa vastaan ja näin osaltaan tehnee lauseen epämääräisemmäksi.  Voitaneen siis arvioida V3-lauseiden runsastumisen tuoneen mukanaan lauseiden muuttumisen vaikeaselkoisemmiksi.

   Suomen V3-lauseen kahden ensimmäisen lausekkeen, esikentän ja teemapaikan, välissä esiintyy kirjoitetussa tekstissä joskus selventimenä (suositusten vastainen) pilkku, harvemmin muukin välimerkki; puheessa vastaavasti pieni tauko ja vapaassa puheessa tavallisimmin ni(i)(n)-sana.  Viimeksi mainittu muistuttaa funktioltaan esim. eräitten itäaasialaisten kielten “topiikinmerkitsinmorfeemia” (joka on muuten koreassa (n)un!).

   Puheessa kuultava esikentän ja teemapaikan välinen tarpeellinen pieni tauko (tai sen kanssa vaihtoehtoinen niin-sana) on pitempi kuin tavallinen sananväli.  Tuollainen erotintauko (tai erotinsana) jakaa lauseen kahteen osaan siis vahvemmin kuin sananväli.  Erotinta vaativien lauseiden lisääntymisen kielessä voi sanoa merkitsevän kielen analyyttisuuden lisääntymistä.  Analyyttisen kielen ominaispiirteitä ovat lauseen sananvälien runsaus, mikä johtuu osaltaan sanojen taivutusmuotojen vähyydestä (eli prepositio- ja apuverbirakenteiden paljoudesta) sekä liitepartikkelien, yhdyssanojen ja johdosten puutteesta (esim. block of flats = 'kerrostalo',  jump up and down = 'hypellä'  –  englanti on analyyttisempi kuin suomi, ja siinä on myös noita suomessa lisääntymässä olevia erotintaukoja).

desmofilia DESMOFILIA desmofilia Desmofilia DESMOFILIA desmofilia