Vahdon kanta-asukkaiden puhuma murre kuuluu melkein koko pitäjän alueella puhtaisiin lounaismurteisiin, tarkemmin sanottuna lounaismurteiden pohjoisen ryhmän Maskun alaryhmään.   Vain Vahdon pohjoispää kuuluu osittain lounaisten välimurteitten piiriin, joka on Suomen lounais- ja hämäläismurteiden välistä siirtymävyöhykettä.   Pitäjää halkovan murrerajan huomaa vieläkin (1995) melko selvästi, vaikkei kunnon murteenpuhujia enää paljoakaan ole.   Nuorison ja keski-ikäisenkin väestön puhe on nykyisin täällä lähinnä jonkinlaista “slangia” tai korkeintaan paikallismurteen ja yleispuhekielen sekoitusta.

Vahtolaineŋ kertomus vanhoilt aevoilt

   Enne muina oli ussematte ihmiste elämine hyvì yksiŋkertast ja kööhä.   Lapsilka ei ollu ai oikke mittä roitei ylläs panna.   Isä ja äiti sit vaaŋ kävèp pyhäsiŋ kirkos, ja lasten täyðy jääðäk kottik keskenäs.
   Kerraŋki läksi yhðest koðòst vanhemaisek kirkol, ja heijä lapses jäik kotòlaiseks touhuma omì touhujas.   Päässiäise aevos pruukatti hakàta hakko.   Kuis satùka, nii ne lapse löysis simmotest hakòkasàst kanàmpesäŋ kusà olì usèvamppi munì.   Heijä rupès kovàsten tekèmä niit miäles, ja heep päätikki mennä ja keittä nee.   Isòmat lapset taisik kyl vähäm peljätä, ja heet tahðo, etèi stää sanòtaisis isäl ja äitil.   Sit sovìttiŋki simmottos.
   Ko munàs sit olìk keitetty ja syätty, ni vanhemaiset tulìt aikanas kotti.   Kaikkest nuarempi poika siäl sit vaa istu tuàm peŋkil ylön totìsen.   Äiti stää ihmetteli ja kysỳ et:   “Mikäs sun nyy oŋ kos niin totìne olèt? ”   Poika vastas: “No niitte munàtten tähðe.

   Yllä olevan tarinan on kertonut Kohmon Toivo, muistiin merkinnyt ja tarkistanut J. Pahikkala.
   Tekstissä käytetty ð-kirjain esittää vähätäryistä r-äännettä, joka on lounaismurteissa yleinen ja joka on aikaisemman soinnillisen dentaalispirantin (saman kuin esim. englannin the-sanassa oleva) seuraaja; ŋ on ns. äng-äänne.   Gravismerkillä ( ` ) on osoitettu puolipitkiä toisen tavun ääntiöitä à, è, ì, ò, ù, ỳ (puolipitkät ä:t ja ö:t on vain lihavoitu); kyseiset tavut äännetään sanassa korkeammalla nuotilla kuin ensimmäiset tavut.

   Suomen kansan vanhoista runoista löytyy Vahdoltakin muistiin merkittyä lyyrillistä runoutta, esim. E. A. Saarimaan 1909-vuonna keräämissä on seuraava herkkä mitallinen runo, jonka esitti Luukkan vanha emäntä:


Päivitetty 2012.9.24.