Home Page Image

Muuta tietoa kirkosta:

Kirkon urut


Esitelmä

Pyhärannassa 7.11.1999 seurakunnan kirkon 90-vuotisjuhlien yhteydessä fil. maist. Rauno Luttinen piti seuraavan esitelmän:

PYHÄRANNAN KIRKKO 90 VUOTTA

Kolmas kirkko samalla paikalla - nyt kivikirkko

Ruotsi-Suomi loi suurvalta-asemaansa 1600-luvulla. Tähtäimessä oli Itämeren herruus. Suomessa emämaan harjoittama aktiivinen politiikka merkitsi mm. valtion- ja paikallishallinnon tehostamista. Lääninhallinto ja oikeuslaitos uudistettiin. Turun Akatemia aloitti toimintansa jne.

Paikallishallinnon uudistamisessa lähtökohtana olivat, päinvastoin kuin nykyään, pienet yksiköt. Turun piispan Isak Rothoviuksen aloitteesta suuria seurakuntia jaettiin osiin. Niinpä laajan Laitilan emäseurakunnasta erotettiin vuonna 1639 itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi Luodon ja Rohdaisten muodostama Pyhämaa. Uuden seurakunnan hallinnolliseksi keskukseksi määrättiin Pyhämaan Luoto. Sen jumalanpalvelushuoneena toimi uhrikirkko.

Jälkikäteen arvioiden hallintokeskuksen valinta ei ollut onnistunut: Väestöllinen ja taloudellinen painopiste oli mantereen eli Rohdaisten puolella. Manneveden takaiset kirkko- ym. matkat koettiin hankaliksi ja vastenmielisiksi. Tuloksena Rohdaisiin alettiin puuhata omaa kirkkoa. 1690-luvulla Astanniemellä vihittiin käyttöönsä Rohdaisten ensimmäinen oma kirkkorakennus. Se oli läntiselle Suomelle tyypillinen puinen pitkäkirkko pohjoispuolisineen sakaristoineen.

Puupyhättö oli huonosti rakennettu. Siitä johtuu, että paikalle ryhdyttiin hankkimaan uutta kirkkoa jo 1750-luvulla. Länsisuomalaista pitkäkirkkotyyppiä edustanut puukirkko valmistui vuonna 1758. Sen suunnitteli ja rakennutti Turun kirvesmiesammattikunnan oltermanni Holländer. Länsi-Suomen nykyisistä puukirkoista Rohdaisten 19 x 10 metrin kokoista pitkäkirkkoa muistuttavat eniten Lokalahden, Velkuan, Lappi Tl:n ja Irjanteen kirkkorakennukset.

Holländerin kirkko oli rakennettu edeltäjänsä tavoin huonosti ja kehnoista raaka-aineista. Viimeistään 1880-luvulla todettiin sen lattian laskeneen tuntuvasti. Seuraavalla vuosikymmenellä kriittinen huomio kiinnittyi lämmitysjärjestelmän puuttumiseen. Tässä tilanteessa kunnallishallintoa ja kansakoulua vastikään voimakkaasti vastustaneet rohdaislaiset tekivät aloitteen uudesta kirkosta. Tähtäimessä oli puurakennus. Vuonna 1898 kuitenkin käännyttiin kivikirkon kannalle. Kirkkoherra A. Pouru määrättiin hankkimaan uuden kirkon piirustukset. Asiassa ei kuitenkaan tapahtunut vuoteen 1904 mennessä edistystä. Niinpä rovastikunnan ja muinaistieteellisen toimikunnan oli ryhdyttävä nopeuttamaan kirkon rakentamista. Pian alkoi näkyä tuloksia. Rakennustoimikunta tilasi maamme tuolloin tuotteliaimmalta kirkkoarkkitehdiltä Josef Stenbäckilta Rohdaisten kirkon piirustukset. Kansallisromanttiseen tyyliin rakennettujen kivikirkkojen suunnittelijana tunnetuksi tullut Stenbäck lähti työssään kirkon keskeisimmästä funktiosta, jumalanpalveluksesta. Muotokielensä hän haki kansallisromantikkojen tavoin keskiaikaisista kirkkorakennuksista.

Pyhärannan kirkkoa tarkasteltaessa havaitsee, että Stenbäckin ohjelmajulistus toteutuu siinä tehokkaasti. Ristiin rakennetut keskiaikaiset pitkäkirkot muodostavat saarnakirkolle tyypillisen toimivan tilan. Rakennuksen muotokielessä taas löytää monia keskiaikaisia kiinnekohtia, kuten puolustuslinnaa muistuttavan tornin ampuma-aukkoineen tai päätykolmioiden ornamentiikan. Sen paikalliset esikuvat juontuvat Varsinais-Suomen sijasta uusmaalaiseen kirkonkoristeluperinteeseen. Kansallisromanttisesta jugendarkkitehtuurista kertovat konkreettisesti kirkon ovien ja ikkunoiden pyörökaaret.

Uutta ja ennen kokematonta Rohdaisten kirkossa ovat betoniholvaus sekä sakastin ja tornin yhdistäminen toisiinsa. Myös tornin sijoittaminen runkorakennelman vierelle kertoo modernista arkkitehtuurista. Tällaisella vapaalla sijoittelulla Stenbäck pyrki ennen kaikkea taiteelliseen kokonaisvaikutelmaan. Tätä päämäärää palvelee myös rakennuksen muuripinta. Siinä arkkitehti on luovasti sijoitellut erivärisiä ja kokoisia graniittipaasia upeaksi rubblemuuriksi, jonka esikuva löytyy skotlantilaisesta arkkitehtuurista. Taiteellista vapautta on niinikään saarnastuolin sijoittamisessa "väärälle puolelle" kirkkosalia. Käytännön syy siihen tosin lienee siinä, että "oikealle puolelle" sijoitettuna se ei olisi saanut tarpeellista luonnonvaloa, joka oli tuiki tärkeää kirkon valmistumisen aikoihin sähköttömässä Pyhärannassa.

Pyhärannan kirkon kaltaisia stenbäckiläisiä kirkkorakennuksia löytyy kymmenittäin Suomesta. Eniten sitä muistuttavat Hirvensalmen, Savitaipaleen, Sonkajärven ja Vuolijoen kirkot. Länsi-Suomen pienten rannikko- ja merenkulkupitäjien Karunan ja Luvian kirkoissa Stenbäck on Pyhärannan tavoin uskollinen kansallisromanttisen jugendarkkitehtuurin periaatteille. Mielenkiintoista on todeta, että hänen käsialaansa oleva Porin Juseliuksen mausoleumin torni on lähes identtinen Rohdaisten kirkon tornin kanssa. Silmiinpistävintä niissä on barokkia ja bysanttia muistuttava muotokieli.

Stenbäckin arkkitehtuurista ei ole valmistunut kokonaistutkimusta. Hän on ehkä syyttään saanut kielteistä kritiikkiä rakennustaiteestaan. Milloin sitä on arvosteltu liian kuivakiskoiseksi, milloin liian tavanomaiseksi. On myös sanottu, että Stenbäckillä oli vaikeuksia siirtyä gotiikasta kansallisromantiikkaan. Onpa jotkut arvostelleet häntä jäljittelyarkkitehtuuristakin. Tällöin on tosin todettu, että hän hallitsi tämän taiteenlajin tyylikkäästi. Mielenkiintoista on todeta, että tässä yhteydessä esimerkkinä mainitaan Pyhärannan kirkko.

Myönteisenä arviointina Stenbäckin kansallisromanttisesta kirkkoarkkitehtuurista todetaan, että hän oli ennen kaikkea tilan hallitsija. Saarnakirkoissaan, kuten Pyhärannassa, hän saavutti lyhyellä ja leveällä rakenteella erinomaisen näkyvyyden ja kuuluvuuden. Tähän eivät läheskään kaikki suomalaiset lukuisten pilarien ja kulmien kirkot välttämättä yllä. Myös epäsymmetrisyydellä on vahva positiivinen merkkinsä Stenbäckin arkkitehtuurissa. Se takaa taiteellisuuden vaatimuksen täyttymisen, mistä Mannerveden maininkien äärellä seisova kivinen kirkko puhuu konkreettista kieltään.

Stenbäckin arkkitehtuurin kielteisiä puolia pohtiessa ei voi olla mainitsematta hänen akilleen kantapäätään: hän ei hallinnut muotokielen lailla keskiaikaista rakennustekniikkaa. Hänen tiukasta graniitista, ohuella muurilaastilla rakentamansa kirkot ovat perä jälkeen kosteutta tihkuvia. Tästä Pyhärannassakin on ollut ongelmia 1910-luvulta lähtien.

Yhtä kaikki, Pyhärannan kirkko on upealla ja kauniilla paikallaan mahtava ja maineikas muistomerkki menneestä maailmasta, jossa luotiin uutta uskoa sekä isänmaahan että omaan pieneen pitäjään.

Rauno Luttinen, fil.maist. , Turku